Tunteiden vuoristorataa

  Mitä enemmän lähtöä ajattelen sitä vaikeammalta kaikki tuntuu. Jättää ystävät, perhe ja poikaystävä Suomeen, sekä muutenkin kaikki tuttu ja turvallinen. Asiaa ei helpota se että jonkin verran on vielä asioita järjesteltävänä ennen kuin olen valmis lähtöön. Kelalta ei ole tullut vielä päätöstä jotta pääsisin pankkiin, uusi passi pitää hankkia (14.8. on varattu aika poliisilaitokselle), lentolippu on vielä ostamatta, sekä yhden yön majoitus Dundeessa on varaamatta.
  Eniten hermostuttaa kaikki. Ensimmäistä kertaa elämässäni joudun lentämään yksin, ja samaan kertaan osuu ensimmäinen kerta kun olen koskaan joutunut vaihtamaan konetta kesken matkan. Arlandassa, jos tarkkoja ollaan. Aikaa koneenvaihtamiselle on 45 minuuttia, ja vaikka jatkolento lähtee samasta terminaalista kuin mihin saavunkin, mietin kaikkea mahdollista ja mahdotonta mikä voi matkallani mennä pieleen... Ei edes riitä että pääsen omin avuin Edinburghiin, sieltä on vielä taitettava matka Dundeehen bussilla. Entä kuinka suunnistan tällä suuntavaistolla bussipysäkeille? Silloin kun suuntavaistoa jaettiin, en löytänyt oikeaan jonoon...
  Näistä murheista huolimatta olen todella innoissani tästä kokemuksesta joka minua odottaa! Tosin, niin kauan kuin asioita on vielä hoitamatta, ei ehdi todellisuus lähdöstä kunnolla iskemään. Ehkä sitten läksiäisissä tai lentokentällä, ehkä vasta kun saavun perille, kuka tietää. Harmi kun ei enempää Suomalaisia ole samaan aikaan lähdössä...
 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Valmistuminen ja tulevaisuuden suunnitelmat

Kimppakämppä ja kommelluksia

Here I am